




Aalto-yliopisto Junior
Olen päässyt kehittämään taitojani opettajana STEAM-pedagogiikan ja monialaisen taidekasvatuksen parissa Aalto-yliopisto Juniorilla vuosina 2024-2025. Työn pariin ajoi kiinnostus erityisesti taidekasvatuksen ja teknologian yhtymäkohtiin sekä tutkivaan ja kokeilevaan kasvatukselliseen lähestymistapaan. Työnkuvaani on kuulunut niin peruskoululaisille kuin toisen asteen opiskelijoille suunnattujen taiteen ja muotoilun työpajojen ohjaamista ja suunnittelua sekä erilaisten tapahtumien järjestämistä. Olin myös ohjaamassa kesän 2025 Mainiot materiaalit -kesäleiriä, jossa leiriläiset muotoilivat biopohjaisista materiaaleista erilaisia esineitä ja huonekaluja kuvitteellisille nukketalon asukkaille. Sen lisäksi olen kehittänyt VR- ja AR -teknologiaan ja digitaaliseen 3D-maalaukseen keskittyvää työpajaa.
Työ Aalto-yliopisto Juniorilla on avartanut ja opettanut itselleni monialaisia näkökulmia taidekasvatukseen, kun olen päässyt ohjaamaan ja suunnittelemaan monipuolisesti erilaisia työpajoja muun muassa tekoälyn hyödyntämisestä matemaattisen taiteen tekemisessä, aistivien robottien rakentamisesta ja ohjelmoinnista, kestävästä tekstiiliteollisuudesta ja vaikuttavasta vaatesuunnittelusta sekä kemiasta taiteen ja biopohjaisten värien näkökulmasta. Pääsin myös ohjaamaan etänä akvarellimaalaukseen keskittyviä teemaviikon työpajoja, joihin osallistui kerralla noin 4500 opettajaa luokkineen ympäri Suomen.
