Kuvauspalvelu Tuomas Jaakkola

Kuka minä olen?

Valokuvaaminen on ollut minulle pienestä pitäen rakas ja tärkeä harrastus ja jotain sellaista, jonka kautta olen voinut ilmaista itseäni, kertoa tarinoita, säilyttää muistoja ja sukeltaa jännittäviin ja vieraisiin maailmoihin. Ensimmäiset omalla filmikameralla otetut kuvani otin pienoismalleista kertoen joka kuvalla jonkun tarinan. Myöhemmin kuvasin digikamerallani kavereista potretteja, joihin taltioin kokeellisesti ja ekspressionistisesti nuoruuden myrskyisiä tunteita. Elokuvantekoon tutustuminen vei lopulta maton jalkojeni alta ja olin täysin myyty.

Valokuvan toisinaan subjektiivisen ja toisinaan objektiivisen tarkkailevan estetiikan yhdistäminen elokuvankerrontaan ja tarinallisuuteen veivät minut vielä syvemmälle kuvaamisen maailmaan. Siitä asti olen ollut loputtoman kiinnostunut ja innostunut kameran ja linssien läpi maailman tarkkailusta. Erityisesti siinä kiehtoo minua se, kuinka kamera toimii ikään kuin yhteisinä silminä, joiden kautta voi jakaa ja tallentaa erilaisia tunnelmia, ja kuinka voin kuuntelemalla ja tarkkailemalla tulkita näitä tunnelmia niin, että ne välittyvät parhaalla mahdollisella tavalla pidemmänkin ajan päästä kuvien katsojille.

Valtava kiinnostukseni kameroita ja kuvaamista kohtaan on vienyt minut vuosien varrella erilaisiin kouluihin ja työpaikkoihin, joiden kautta olen oppinut ja nähnyt paljon. Koulutukseltani olen elokuvauksen ja leikkauksen medianomi ja työkokemusta on kertynyt niin Warner Bros. Finlandilta kuin Ylen Elävästä arkistosta. Kameroiden lisäksi nautin myös ihmisten kohtaamisesta, minkä vuoksi olenkin työskennellyt jo puoli vuosikymmentä kameramyyjänä suomen parhaissa ja tunnetuimmissa kameraliikkeissä ensin Rajala Pro Shopissa ja sittemmin Fotonordicilla. Niissä olen päässyt auttamaan kaikenlaisia asiakkaita ja kehittämään heille mitä kiinnostavimpia ratkaisuja heidän kuvaamiseensa liittyviin toiveisiin ja haasteisiin. Itselleni tuottaa paljon iloa se, kun asiakas lähtee tyytyväisenä myymälästä löydettyään juuri hänelle sen oikean kameran, linssin tai lisätarvikkeen.

Koska ihmisten kohtaaminen, auttaminen ja opettaminen ovat minulle työssäni tärkeitä asioita, aloitin myös kuvataideopettajan opinnot Aalto-yliopistossa. Sen myötä olen päässyt opettamaan valokuvausta ja videokuvausta niin Helsingin aikuisopistossa kuin Helsingin kuvataidelukiossakin.

Oman toiminimen perustaminen on pitkään ollut haaveena ja tavoitteena, ja nyt Aalto-yliopiston opintojen loppusuoralla siihen on siunaantunut enemmän aikaa. Päätin siis kääriä hihat ja pistää pystyyn tämän nettisivun, jonka avulla voisin laajemmin markkinoida omia kuvaus- ja koulutuspalveluitani.

Asiakkaiden kanssa minulle on tärkeää, että he tulevat kuulluksi ja saan tarkkaan tallennettua kamerallani heidän visionsa, tunteensa ja ajatuksensa sekä omalla ammattitaidollani hiottua niistä parhaat mahdolliset lopputulokset heidän käyttötarkoitukseensa, olipa kyse sitten yksityiskäyttöön tulevista juhlakuvista tai markkinointikäyttöön tulevista brändikuvista.

Tutustu vielä tarkemmin ottamiini kuviin ja tarjoamiini kuvaus- ja koulutuspalveluihin ja ota ihmeessä yhteyttä, jos jokin niistä kiinnostaa tai haluat tietää lisää.